keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Melkeinkö kevät?

Hehhee, olen laiska ihminen, joten en jaksa kirjoittaa tännä kuin vasta kolme päivää myöhässä. En ole kovinkaan palon mitään erikoista puuhaillut, viimiset kaks viikkoo olen pääasiassa lukenut kokeisiin. Melkein jo luulin, että kevät on tullut jäädäkseen, mutta tällä viikolla täällä Ulvilassa on maanantaista lähtien ollut joka aamu lunta maassa. Kai se kevät sieltä pian tulee ;)
Mutta sunnuntaina 16.3. olin Millalla ja ratsittiin. Mentiin koulua ja hiukan treenailtiin koottuja ja lissättyjä askellajeja. Siinä on nyt ollut varmaan koko talvi kun olen viimeksi ratastanut koottuja ja lisättyjä askellajeja oikein kunnolla. Mutta anyway, menin Vihjeellä ja Milla Casilla. Räpsittiin kuvia ja videoitiinki jonkin verran :)

















Tiistaina 18.3. sain skootterini kotiin. Se käytiin maanantaina rekisteröimässä ja isä ajo sen tiistaina kotiin, kun mulla ei ole vielä korttia. Se tulee vasta toukokuun ekan viikon aikana suoritettua. Mut mut skopa on valkonen, Peugeotin Speedfight 3. Jos ilmat tästä paranis niin voisin ajella sillä hieman pihassa :D